tiistai 29. marraskuuta 2011

Miksi et ainakaan äänestä Paavo Väyrystä

1) Vallanhimo
Hän yrittää jo kolmatta kertaa presidentiksi - on siis vallanhimoinen. Mutta jos häntä kerran ei ole aikaisemminkaan valittu, ei hänen tarvitse nytkään onnistua siinä.

2) Virheetön

Hän luulee aina olevansa oikeassa. Ei myönnä virheitään. Vai myöntääkö?

3) Keskustapuolue

Se on se suurin syy. Keskusta ei ole lähivuosina ollut mikään mairittelemisen arvoinen puolue. Keskusta on hirveä. Näistä hyvinä esimerkkinä ovat pääministeri-skandaalit: Jäätteenmäki, Vanhanen. Ja kun vielä otetaan se huomioon, että puolueena Keskusta on vaan - no, kyllä te tiedätte.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Olen niin erinlainen ettet tahdo minua enään.
Vittu minä vihaan sitä tapaa miten te kirjotatte.

Ei se ole hajoita ja hallitse
se on vittu hajottaa.

Niimpä minä en varmasti sano niin
en sano niin!

Hallitkaa sitten väärinkirjoitus!

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Limerikki

Paavoilla on menossa kilpa-aika,
ei tepsi siihen Niinistön taika.
Kun Soini pullakahvit juo,
kaipaa Haavisto kultansa luo.
Ei presidenttiainesta kannata ranka.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Kirjoittamisesta

Kirjoittaminen,

siihen pitää olla intohimo
kertoa, luoda sanoja.

Tehdä näkymätön näkyväksi;
miltä se tuntuu?
miltä se näkyy?

perjantai 4. marraskuuta 2011

Naisen ruumis ja sen eri käyttötarkoitukset

A) Palvella

B) Pysyä kunnossa, jotta sitä voi katsella

C) Lisääntyä

D) Tuottaa miehelle mielihyvää